Search

Ryhmän kaipuu

Toukokuussa 2021




Hei Pia,


siitä on luvattoman pitkä aika, kun viimeksi kirjoitin sinulle. Kuten niin usein käy, kun työtä ei tee heti, rima työhön ryhtymiseen kasvaa päivä päivältä. Joten vasta nyt, hiirenkorvien jo pilkistellessä saat vastaukseni.


Työhuoneellamme on jo taiteiltu, kirjoiteltu, maalattu ja palaveerattu. Se on myös tarjonnut tilan ihan vain olemiselle, hetkeen pysähtymiselle. Kirjoitit kirjeessäsi miten koronarajoituksia jälleen kiristetään ja miten se mahdollisesti vaikuttaa toimintaamme. Rajoitukset tosiaan kiristyivät, emmekä katsoneet mahdolliseksi aloittaa ryhmätoimintaa. Nyt kun rajoituksia aletaan pikkuhiljaa purkaa, toivon että myös meidän ryhmätoimintamme pääsee alkamaan ja tästä hyvää energiaa pursuavasta tilasta tulevat nauttimaan monet ryhmäläisemme.


Tämä poikkeusaika on tehnyt ainakin minulle selväksi sen, miten tärkeitä erilaiset ryhmät meille ihmiselle ovat. Samaa kertovat monet tutkimukset, joissa on todettu, että ryhmään ja ryhmiin kuuluminen on ikään kuin kirjoitettu ihmisen DNA:han. Ryhmät täyttävät monia perustarpeitamme aina turvasta ja ravinnosta nähdyksi tulemiseen kokemukseen. Samalla ne tarjoavat meille mahdollisuuden itseilmaisuun ja merkityksen kokemuksiin. Ainakin, jos ryhmä on psykologisesti turvallinen eli sellainen jossa oma olemisen ja toimimisen tapa on hyväksytty. Tästä näkökulmasta löytämäsi kaavio siitä, miten monia vuorovaikutussuhteita hyvinkin pienet ryhmät pitävät sisällään, oli erittäin mielenkiintoinen. Miten haasteellista onkaan luoda psykologisesti turvallinen ryhmä, kun pienenkin ryhmän sisällä on niin monia kohtaamisia?! Mutta samalla se osoittaa, mikä mieletön mahdollisuus ryhmässä aina myös on. Emmekö juuri siksi ole opiskelleet ryhmätaideterapeuteiksi, jotta saisimme käyttöömme myös ryhmän mahdollisuudet ja pääsisimme tekemään antoisaa työtä ryhmien parissa?

Ryhmätaideterpiassa oman minän ja elämän vaikeuksia, haasteita ja kasvukohtia voi tutkia vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Se antaa mahdollisuuden nähdä ja kokea itsen aivan uudessa valossa, jokaisen ryhmäläisen toimiessa peilinä toisilleen. Lisäksi se tarjoaa vertaistukea sekä mahdollisuuden kokemusten vaihtoon.


Pian päätämme alustavasti niistä ryhmistä, joita voimme tarjota syksyllä, jos ja kun korona-aika on lopullisesti takana. Huomaan kaipaavani ryhmiä ja ryhmän ohjaamista. Kaipaan myös yhteistä työskentelyä sinun kanssasi, ryhmien suunnittelua, interventioiden kehittelyä ja oman toimininnan reflektointia ryhmäkokertojen jälkeen. Kaipaan sitä mahahnpohjassa tuntuvaa kutinaa, aina kun jotain uutta ollaan aloittamassa.Toivottavasti syksyllä saamme iskeä kädet saveen ja tavata monia uusia ja jo tuttuja ihmisiä.


Ryhmien lisäksi työhuonettamme käytetään toki myös yksilötyöskentelyssä. Toivottavasti saamme pian ajanvarauksen toimimaan, niin silloin tilakin pääsee vielä monipuolisemmin käyttöön. Olet asetellut takaseinustalle omat äänimaljasi. Ne houkuttelevat minua, ja aina välillä minun pakko hiukan kumauttaa yhtä maljoista. Älä suutu, niistä lähtee vain niin vastustamaton ääni, joka resonoi koko kehossani. Uskon, että asiakkaasi nauttivat niillä tehdyistä hoidoista. Koskahan minä ehtisin hoidettavaksesi?


Tunnen edelleen olevani kynnyksellä, mutta enää minua ei pelota.




Maiju



Terapiatalo Senton blogi-kirjoittajina toimivat sen terapeutit Pia ja Maiju. Blogi muodostuu kirjeenvaihdosta terapeuttien välillä. Kirjeenvaihto on vanha mutta häviävä tapa viestiä ystävien välillä omista tunnetiloista, meneillään olevista ilmiöistä ja maailmasta ympärillä. Tervetuloa mukaan tähän avoimeen kirjeenvaihtoon ja tutustumaan uusiin sivuihimme sekä pian avautumaan liiketilaamme osoitteessa Gezeliuksenkatu 4 D 9, Porvoo!










30 views0 comments

Recent Posts

See All